Mitä on fossiilit kertovat

Suosittelen katsomaan linkin videon, jossa Dr. Kurt Wise kertoo miten fossiilikerrostumat ovat voineet muodostua. Video on englannin kielinen ja ymmärtäminen siis edellyttää kielitaitoa.

Se mikä ko. esityksessä mielestäni on oleellista on, että se selittää miksi kerrostumissa on laaja eliöiden erilaisuus jo alemmista kerroksista lähtien ja miksi se itseasiassa on paljon suurempi kuin nykyaikana.

Myös hiilikerrostumien rakenne selittyy ja siihen on löytynyt myös täysin tukevia havaintoja vuonna 1980 tapahtuneen Saint Helenin tulivuoren purkauksen aiheuttamista vaikutuksista.

Hiilikerrostumien puut ovat fossiililöytöjen perusteella olleet hyvin erilaisia kuin nykyiset puut. Niiden runko on ollut hyvin putkimainen ja hiili on muodostunut pääosin niiden kaarnasta. Niiden juuren ovat myös olleet putkimaisia ja viuhkamaisia, joka vastaa vedessä eläviä kasveja. Tämä tukee sitä, että nämä metsät, joista hiili on muodostunut ovat olleet suuria kelluvia lauttoja, eikä kovassa maaperässä kasvaneita.

Kaikki tämä tukee sitä, että hiili ja fossiillit ovat muodostuneet suuressa katastrofissa, jossa nämä veden varassa olleet kasvit sekä eläimet ovat hautautuneet ensin ja sen jälkeen maalla olevat. Tutkimukset osoittavat myös, että fossillit ja hiili on syntynyt lyhyen tapahtuman seurauksena tuhansia vuosia sitten eikä pitkän ajan kuluessa.

”Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.” (2. Piet. 3:5)

Olet poistumassa blogista Luomakunta ja ihminen

  Varoitus! Olet siirtymässä ulkopuoliselle sivustolle pois pelastus.org - sivustolta. Olen linkittänyt ulkopuolisen sivun on hyvässä uskossa, mutta en ole millään tavoin vastuussa ulkopuolisen lähteen sisällöstä ja koska en hallinoi sitä on mahdollista, että se on muuttunut linkityshetken jälkeen. Klikkaa alla olevaa linkkiä, jos haluat siirtyä tuolle ulkopuoliselle sivustolle. Jos et halua avata sitä klikkaa CANCEL.

You will be redirected to

Click the link above to continue or CANCEL